Kuosisuunnittelua pääsee kokeilemaan hyvin vähäisellä opiskelulla. Pienin ponnistus on jonkin kuvion piirtäminen paperille, siitä otettu valokuva ladataan tarvepainatusyrityksen sivulle, jossa sitä voi toistaa eri tavoin ja mallintaa tuotteille. Kun asiaan perehtyy, niin huomaa, että piirrustuksesta on parasta ladata siistiversio, joka on piirretty tummalla jäljellä. Valokuvasta tulee rajata kaikki ylimääräinen pois. Valokuvan voi ladata esimerkiksi ruotsalaiselle …
Digitaalisten kuvien myynnin ekologisuus
On pari merkittävää seikkaa, joiden perusteella omien kuosien painattaminen digitaalisesti on ympäristöystävällistä: Painatatpa sitten itsellesi tai jätät joitakin tuotteita myyntialustalle myyntiin, niin ne painetaan vasta sitten kun tuote on myyty. Painaminen on ns. tarvepainatusta. Periaatteessa tuotteita ei siten jää myymättöminä varastoihin. Toinen ympäristöä huomioiva seikka on digitaalisen painatuksen ekologisuus verrattuna perinteisempiin menetelmiin. Digitaalisista painomenetelmistä ovat …